RUTI-Mix on minun valintani

Maidontuottaja Hannu Jokinen Mahlun Pajumäeltä on siirtynyt käyttämään lehmillään Ruti-Mix-turvekutteria. Pajumäki on vanha saarijärveläinen kantatila 1700-luvun lopulta, jolla lehmiä on omassa navetassa 75–80 ja lisäksi muualla on hiehoja kasvatuksessa.

- Mix on sopivan painavaa ja siten riittoisaa. Sen kuivatusominaisuudet ovat hyvät, se pysyy hyvin parressa ja on pehmeää. Eron pelkkään turpeeseen tai kutteriin huomaa selvästi käytössä. Onhan se parempaa kuin pelkkä turve, Paula Jokinen myötäilee.

Pelkkään turpeeseen verrattuna pölyäminen ja tilojen tummuminen on vähäistä. Kuiva turve neutraloi bakteereita, mutta kosteassa turpeessa bakteerit kasvavat tehokkaasti, Hannu Jokinen muistuttaa. Hän on huomannut myös, että Ruti-Mix ei aiheuta kuivikkeen käsittelijöille voimakkaita iho-oireita kuten aiemmin pelkkä puukuivike.

- Se on iso juttu meille, mutta tämähän on tietysti yksilöllinen asia, hän täsmentää.

Taloudellisesti sekä työn ja peltomäärän kannalta siirtyminen Ruti-Mixiin on osoittautunut järkeväksi ratkaisuksi.

- Epiran toimitukset ovat olleet joustavia ja luotettavia: aina on tavara tullut niin kuin on sovittu. Yhtenä etuna on, että muovitettu lavapakkaus on mahdollista varastoida myös ulkona.

Hannu Jokinen suosittelee Epiran kuivikkeita: - Vaikka Ruti-Mix on hieman kalliimpaa kuin tavallinen kutteri, se sopii hyvin työketjuihin ja varastointiin. Valmiita paketteja on helppo käsitellä. Kun homma sujuu tehokkaasti, se vähentää huolta ja valvontaa. Sitä kautta syntyy säästöä myös vieraan työvoiman palkkauksessa.